Viihdy ja onnistu työssä myös ulkomailla! Onnistuneet ulkomaankomennukset eivät tapahdu sattumalta, vaan edellyttävät osaamista. Selkeät roolit ja tehtävät etenkin expatriaatin ja yrityksen sekä mahdollisen ulkopuolisen konsultin välillä luovat onnistumisen perustan. Ulkomailla viihtymiseen ja työssä onnistumiseen voi vaikuttaa huolellisella valmistautumisella. Käytännön haasteet liittyvät muuttoon maasta toiseen, uuteen ympäristöön sopeutumiseen, kulttuurin vaikutuksiin ja komennusprosessin onnistuneeseen ohjaukseen. Kirjan empiirinen aineisto on peräisin merkittävistä kansainvälistyneistä suomalaisista yrityksistä. Onnistunut ulkomaankomennus antaa ulkomaille lähtevälle hyvät valmiudet ennakoida haasteita komennuksen eri vaiheissa. Lisäksi se helpottaa komennuksia toteuttavien organisaatioiden suunnittelua ja sisäistä koulutusta.