Sulje tulostustila
Kirjaudu

Verotustiedot

 Kristiina Äimä

Verotuksen perustana ovat verovelvolliselta ilmoittamisvelvollisuuden nojalla saadut tiedot, joiden oikeellisuutta valvotaan hankkimalla muilta tahoilta vertailutietoja. Vertailutietojen merkitys on kasvanut ja samalla veroviranomaisten toimivalta tietojen hankkimisen osalta on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tietojen esittämisvelvollisuus on nykyään todella laaja, sillä esimerkiksi verotarkastuksia on mahdollista tehdä ainoastaan vertailutietojen keräämiksi eli ainoastaan toisen verovelvollisen verottamista ja verotuksen oikeellisuutta varten.  Veroviranomaisen tulee kuitenkin tutkia tiedot tavalla, joka on asian laadun, laajuuden, verovelvollisten yhdenmukaisen kohtelun ja verovalvonnan tarpeet huomioiden perusteltua.

Kirjassa käsitellään verotustietojen keräämistä, käsittelyä ja eri maiden veroviranomaisten välistä tietojenvaihtoa verovelvollisen oikeusturvanäkökulmasta. Tietojen hankkimisen, vaihdon ja käytön tarkoituksena on varmistaa verotuksen toimittaminen oikeiden tietojen pohjalta. Oikeat ja kattavat verotustiedot ovat olennainen osatekijä veron kiertämisen estämisessä. Veroviranomaisten ohella muut viranomaiset voivat hyödyntää verotuksessa kerättyjä tietoja esimerkiksi harmaan talouden torjunnassa.

Vuosi:2017
ISBN:978-952-14-2463-2
Verkkokirjahyllyssä:Verotus

Tilaa VerkkokirjahyllyTilaa BisneskirjastoTilaa Sijoituskirjasto
Kokeile veloituksetta
Katso myös
Fokus
Talousfokus, VerotusfokusFokus
Arvonlisäverotus
Auvo Nieminen, Leena Äärilä, Raimo Anttila, Mika Jokinen
175,00 €
JuridiikkafokusFokus
Verkkokirjahylly
Fokus
Fokus
Talousjohtaminen
Jukka Pellinen