Kirja on kattava kokonaisesitys uudesta yliopistolaista ja sen mukanaan tuomista muutoksista. Uusi yliopistolaki tekee yliopistoista itsenäisiä oikeushenkilöitä. Se muuttaa olennaisesti niiden nykytilaa. Yliopistot irtautuvat valtiosta ja niistä tulee oman valintansa mukaan joko julkisoikeudellisia yhteisöjä tai yksityisoikeudellisia säätiöitä. Tämän seurauksena mm.: - Lakiuudistus lisää yliopistojen omaa päätösvaltaa - Virkasuhteet muuttuvat työsuhteiksi, ja työnantajan neuvotteluoikeudet työehtosopimuksista siirtyvät yliopistoille. - Yliopistot saavat paremmat edellytykset hyödyntää pääomatulojaan ja hankkia lisärahoitusta lahjoituksin sekä liiketoiminnallaan. - Yliopistojen hallitusten kokoonpano muutetaan strategisen johtovastuun mukaiseksi. Kirjan on kirjoittanut Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.