Sulje tulostustila
Verkkokirjahylly

Kiitti mulle riitti!

Sara Lindström, Miia Savaspuro

Kiitti mulle riitti - näin selviät voittajana työelämän turbulenssista on kirja pandemian jälkeisestä työelämästä. Työ on monella tavalla erilaista nyt kuin aikana, jolloin wuhanilaiselta eläintorilta karannut näkymätön uhka ei ollut vielä sekoittanut globaalia taloutta.

Suomessa on meneillään suurin työelämän murros sitten toisen maailmansodan. Hybiridityöstä on tullut uusi normaali ja etätyötä tehdään enemmän kuin koskaan kodin ulkopuolella tehtävän työn historiassa. Monilla aloilla on huutava työvoimapula ja osaajista käydään veristä taistelua.

Pandemia ravisteli myös arvoja ja asenteita: moni alkoi pohtia, tekeekö sitä mitä haluaa, onko oikealla alalla ja mihin kallisarvoisen aikansa käyttää. Vastuullisuuden vaateesta on hetkessä tullut osa jokaisen työnantajan arkea. Työn määritelmä ja käsitys urasta ovat muuttuneet. Työntekijöiden valta on kasvanut. Yhä useammalla on varaa sanella työnsä ehdot, ja työnantajan tehtäväksi jää pohtia, mihin kaikkeen voi suostua.

Kirjaa varten on haastateltu yli 20 tutkijaa, yritysjohtajaa ja työelämän muutosta aitiopaikalta seuraavaa asiantuntijaa. Suomen suurimpien yritysten HR-johtajat kertovat avoimesti, mitä pandemia heille opetti ja miten toimintatapoja on muutettu. He antavat myös konkreettisia vinkkejä työntekijöiden houkuttelemiseksi ja pitämiseksi.

Lue lisää

JULKAISUVUOSI

ISBN

20239789521448034

Verkkokirjahyllyssä

Tämä teos kuuluu hyllyihin: Esihenkilötyö

Verkkokirjahylly Esihenkilötyö tarjoaa laajan valikoiman ammattikirjoja esihenkilötyön ja johtamisen eri osa-alueilta. Arjen esihenkilötaitojen lisäksi hyllystä löytyy teoksia mm. muutoksen johtamisesta, osaamisen kehittämisestä, viestinnästä ja johtoryhmätyöskentelystä. Esihenkilötyön hyllystä löydät apua myös rekrytoinnin ja päätöksenteon haasteisiin. Hylly täydentyy säännöllisesti uutuuskirjoilla niiden ilmestyessä.

Tutustu hyllyn kirjavalikoimaan

Tilaa Verkkokirjahylly Esihenkilötyö

MIKÄ ON VERKKOKIRJAHYLLY

Verkkokirjahyllyssä on satoja ammattikirjoja diginä teemahyllyihin jaoteltuina. Hyllyt täydentyvät jatkuvasti uusien kirjojen ilmestyessä. Voit hankkia käyttöösi koko Verkkokirjahyllyn tai yksittäisiä teemahyllyjä tarpeidesi mukaan.

Verkkokaupastamme tilaat kätevästi käyttöoikeuden, kun tarvitset koko palvelun tai yhden hyllyn yhden käyttäjän käyttöön. Useamman käyttäjän käyttöoikeustilauksissa voit kääntyä myyntitiimimme puoleen.

Tutustu valikoimaanTutustu valikoimaanTutustu valikoimaanKokeile veloituksetta

Suomen laajin verkkokirjahylly

Täydentyvä valikoima

Lue silloin kun sinulle sopii