Sulje tulostustila
Verkkokirjahylly

Puolustajan rooli

Markku Fredman

Asianajaja Markku Fredman kuvaa väitöskirjassaan rikosasianajajan roolia ja tehtäviä ja niiden muuttumista erityisesti 1980-luvun uudistuksista alkaen. Aiemmin rikosasianajaja keskittyi vain oikeuden istuntoon ja valituskirjelmän laatimiseen. Moderni akkusatorinen rikosprosessi on lisännyt puolustajan tehtäviä. Puolustajan rooli on muuttunut itsenäisemmäksi, ja hänen ammattitaitoonsa kohdistetaan jatkuvasti kasvavia odotuksia. Rikosprosessin modernisointi edellytti syyttäjälaitoksen, esitutkinnan, julkisen oikeusavun ja asianajon saattamista kuntoon. Asianajaja sai merkittävän roolin esitutkinnassa. Pääkäsittelyssä puolustajan vastuulle on jatkuvasti tullut uusia tehtäviä muun muassa suulliseen todisteluun liittyen. Muutoksenhakuvaiheessa asianajajan edellytetään osoittavan hovioikeudelle, millaisia virheitä käräjäoikeuden tuomiosta tulee korjata. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat korostaneet puolustajan roolia itsekriminointisuojan turvaamisessa. Myös syyteneuvottelujärjestelmä rakentuu ammattitaitoisen puolustajan varaan. Kehityksen lopputuloksena maassamme on kansainvälisen vertailun hyvin kestävä järjestelmä, jonka aktiiviseen kehittämiseen asiantuntijan roolissa myös rikosasianajajien ammattikunnan edellytetään osallistuvan.

Lue lisää

JULKAISUVUOSI

ISBN

20189789521433528

Verkkokirjahyllyssä

Tämä teos kuuluu hyllyihin: Rikos- ja prosessioikeus

Verkkokirjahylly Rikos- ja prosessioikeus sisältää kommentaarit rikosoikeudesta, esitutkinnasta ja pakkokeinoista sekä rikos- ja siviiliprosessista. Myös insolvenssioikeuteen kuuluvat teokset konkurssi- ja ulosotto-oikeudesta löytyvät täältä. Lisäksi hyllyssä on rikos- ja prosessioikeuden erityiskysymyksiä käsitteleviä kirjoja, mm. hakemuslainkäytöstä ja rahanpesusta sekä kommentaari Asianajajaoikeudesta. Hylly täydentyy säännöllisesti uutuuskirjoilla niiden ilmestyessä.

Tutustu hyllyn kirjavalikoimaan

Tilaa Verkkokirjahylly Rikos- ja prosessioikeus

MIKÄ ON VERKKOKIRJAHYLLY

Verkkokirjahyllyssä on satoja ammattikirjoja diginä teemahyllyihin jaoteltuina. Hyllyt täydentyvät jatkuvasti uusien kirjojen ilmestyessä. Voit hankkia käyttöösi koko Verkkokirjahyllyn tai yksittäisiä teemahyllyjä tarpeidesi mukaan.

Verkkokaupastamme tilaat kätevästi käyttöoikeuden, kun tarvitset koko palvelun tai yhden hyllyn yhden käyttäjän käyttöön. Useamman käyttäjän käyttöoikeustilauksissa voit kääntyä myyntitiimimme puoleen.

Tutustu valikoimaanTutustu valikoimaanTutustu valikoimaanKokeile veloituksetta


Suomen laajin verkkokirjahylly


Täydentyvä valikoima


Lue silloin kun sinulle sopii