Sulje tulostustila
Verkkokirjahylly

Osake ja modernit arvopaperimarkkinat

Jesse Collin

Osake ja modernit arvopaperimarkkinat on yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeudellinen väitöskirja pörssiyhtiön osakkeen omistuksen sisällöstä suhteessa tiettyihin rahoitusvälineisiin. Osakkeenomistajilla on keskeinen rooli osakeyhtiön hallinnossa (corporate governancessa), sillä heille on annettu viimekätinen valta päättää yhtiön asioista äänestämällä yhtiökokouksessa. Perinteisesti suhteessa osakeyhtiöön osakkeen on katsottu muodostavan jakamattomana pidetyn oikeuksien ja velvollisuuksien summan. Lisäksi osakkeenomistajille annettuja oikeuksia on perusteltu oman pääoman ehtoisen sijoituksen riskillä, sillä yhtiön rahoittajien keskuudessa osakkeenomistajien sijoitusta on pidetty kaikkein riskipitoisimpana. Finanssiteknologian ja arvopaperimarkkinoiden kehityksen myötä perinteinen käsitys osakeomistuksen sisällöstä on murentumassa. Esimerkiksi eurooppalaiset aktivistiosakkeenomistajat ovat kyenneet pilkkomaan osakkeen tuottamia oikeuksia irti toisistansa ja muokkaamaan osakeomistuksen riskiä hyödyntämällä moderneja rahoitusvälineitä ja markkinakäytäntöjä, kuten johdannaisinstrumentteja ja lyhyeksimyyntiä. Tämä niin kutsuttu osakeoikeuksien pilkkominen on vaikuttanut eurooppalaiseen yhtiö- ja arvopaperimarkkinasääntelyä koskevaan sääntelypoliittiseen keskusteluun sekä muovannut pörssiyhtiöitä koskettavaa viimeaikaista EU-sääntelyä. Tutkimuksessa perehdytään syvällisesti pörssiyhtiön osakeomistusta määrittäviin taustateorioihin ja nykyaikaiseen osakkeenomistaja-aktivismiin. Toisaalta teoksessa tarkastellaan kattavasti käytännönläheisellä otteella osakkeenomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia määrittävää yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeudellista sääntelyä. Tutkimuksessa on huomioitu kattavasti pörssiyhtiöiden osakeomistusta koskettava kansallinen sääntely erityispiirteineen kuten myös viime aikoina merkittäviä muutoksia läpikäynyt EU-sääntely.

Lue lisää

JULKAISUVUOSI

ISBN

20209789521439414

Verkkokirjahyllyssä

Tämä teos kuuluu hyllyihin: Yritysoikeus

Verkkokirjahylly Yritysoikeus sisältää kattavasti kirjoja yhtiöoikeudesta, kilpailulainsäädännöstä ja immateriaalioikeudesta. Myös osuuskuntiin, yhdistyksiin ja säätiöihin liittyvät kirjat löytyvät täältä. Lisäksi löydät hyllystä kiinnostavia teoksia mm. liike- ja salassapitosopimuksista, jakamistaloudesta ja startup-juridiikasta. Julkiset hankinnat ja markkinointioikeus kuuluvat myös Yritysoikeuden hyllyn valikoimaan. Hylly täydentyy säännöllisesti uutuuskirjoilla niiden ilmestyessä.

Tutustu hyllyn kirjavalikoimaan

Tilaa Verkkokirjahylly Yritysoikeus

MIKÄ ON VERKKOKIRJAHYLLY

Verkkokirjahyllyssä on satoja ammattikirjoja diginä teemahyllyihin jaoteltuina. Hyllyt täydentyvät jatkuvasti uusien kirjojen ilmestyessä. Voit hankkia käyttöösi koko Verkkokirjahyllyn tai yksittäisiä teemahyllyjä tarpeidesi mukaan.

Verkkokaupastamme tilaat kätevästi käyttöoikeuden, kun tarvitset koko palvelun tai yhden hyllyn yhden käyttäjän käyttöön. Useamman käyttäjän käyttöoikeustilauksissa voit kääntyä myyntitiimimme puoleen.

Tutustu valikoimaanTutustu valikoimaanTutustu valikoimaanKokeile veloituksetta


Suomen laajin verkkokirjahylly


Täydentyvä valikoima


Lue silloin kun sinulle sopii